KIRJAUDU

Kohti kovempaa treeniä
- verkkovalmennus

 

Älä jää junnaamaan kevyisiin harjoitteisiin synnytyksen jälkeen:


Kun olet jo vahvistanut lantionpohjan lihaksia ja tehnyt alkuvaiheen vatsalihasharjoitteita, on aika jatkaa kohti tehokkaampaa harjoittelua!

LÄHDE MUKAAN

 

Toistatko samoja harjoitteita viikosta toiseen ja keskivartalon kehitys junnaa paikallaan?

 

Mietitkö, millaista liikuntaa voit tehdä kevyiden harjoitteiden jälkeen ennen selkeästi raskaampaan harjoitteluun siirtymistä?

 

Onko sinun vaikea tarttua harjoituksiin ja löytää lapsiarjesta aikaa oman kehon vahvistamiselle?

 

Äitiysfysioterapeutit oppainasi

 

Olemme äitisfysioterapeutteja ja äitiysliikkunnan ammattilaisia, joilla molemmilla vilistää kotona taaperoikäiset lapset. Olemme työssämme moneen otteeseen kulkeneet äitien rinnalla tämän vaiheen, jossa harjoittelussa tulisi edetä seuraavalle tasolle, mutta uskallus, tieto ja toiminta uupuvat. Meillä on myös omakohtainen kokemus näistä haasteista sekä niiden ylittämisestä.

Haluamme kaiken kartuttamamme osaamisen perusteella auttaa äitejä etenemään kohti tehokkaampaa harjoittelua. Eikä harjoittelu itsessään ole päämäärä, vaan sen avuin

  • jaksaminen vauhdikkaassa lapsiarjessa paranee
  • voimakkaampien liikuntaharrastuksiin paluu tai uusien lajien aloittaminen mahdollistuu
  • olo on vahvempi ja keho toimivampi.

Olemme kulkeneet satojen äitien rinnalla tämän matkan, jonka aikana keskivartalosta vahvistetaan toimiva ja kestävä järkevästi ohjelmoitujen ja etenevien harjoitusten avulla.

Haluamme olla sinunkin tukenasi ja mahdollistaa tämän onnistumisen kokemuksen myös sinulle. 

Tuuli Luhtalampi & Annakaisa Hinkkanen
Äitiys- ja lantionpohjan fysioterapeutit,
liikunta-alan ammattilaiset


Tämä kurssi antaa sinulle avaimet raskaampien harjoitteiden pariin siirtymiseen:
saat tehokkaat ja helposti arjessa toteutettavat, äitiysfysioterapeuttien luomat harjoitteet, vinkit sekä tuen.

Mediassa on tänä päivänä paljon vinkkejä siihen, kuinka aloittaa harjoittelu synnytyksen jälkeen, ja ihailtavan moni äiti onkin hyvin kiinnostunut oman kehon palutumisesta heti synnytyksen jälkeen. Monesti harjoittelu kuitenkin tyssää hyvin pian ensi kuukausien jälkeen, kun samat kevyet harjoitukset alkavat kyllästyttää ja arki vie voiton vauhdikkuudellaan.

Keskivartalon kuntoutumisen sudenkuoppa onkin tämä harjoittelun keskeyttäminen tai kevyisiin harjoitteisiin jumiin jääminen. Huomaat ehkä lapsen kasvaessa ja arjen muuttuessa vauhdikkaammaksi, että selkä kipeytyy ja keskivartalosta ei löydykkään vielä tarvittavaa voimaa.

Kun arjessa tulee vastaan tasaisempi vaihe, olet nukkunut muutaman hyvän yön ja halu tehokkaamman harjoittelun pariin herää, moni äiti palaa kertaheitolla suoraan crossfit salille, juoksulenkille tai kovatehoisille ryhmäliikuntatunneille.

Kehon valmiudet näihin kovatehoisiin harjoituksiin eivät ole vielä kehittyneet pelkillä kevyillä harjoitteilla tai vaunulenkkeillen, vaan keskivartalolta vaaditaan voimaa, kontrollia ja kykyä toimia haastavamman kuormituksen vaatimuksien mukaan.

Tämä saavutetaan jatkamalla keskivartalon vahvistamista alkutason harjoitteiden jälkeen nousujohteisesti - edeten kohti omaa tavoitetasoa.

 

 

Kohti kovempaa treeniä 
- verkkovalmennus

 

Tämä verkkokurssi on luotu sinulle, joka haluat

✔️  Saada vahvan ja toimivan keskivartalon 

✔️  Edetä kohti raskaampia harjoituksia ja tehokkaampia treenejä

✔️  Harjoitusohjelman, joka on helppo toteuttaa arjessa ja tuo tuloksia

✔️  Treenata turvallisesti ja tehokkaasti - et aiheuta treenillä haittaa palautumiselle

✔️  Valmennuksen, jossa on huomioitu kokonaisuus: mm. syvät tukilihakset, liikkuvuus, palautuminen, yleisimmät esteet rankempaan liikuntaan palaamisessa 

✔️  Luotettavat äitiysfysioterapian ja valmennuksen ammattilaiset tueksesi

✔️  Oppia, miten edetä harjoittelussa ja miten valita itselle sopivat harjoitteet jatkossa

 

❌  Tämä kurssi ei sovi sinulle, joka olet juuri synnyttänyt etkä ole vielä aloittanut syvien tukilihasten vahvistamista. Silloin sinulle parempi valinta on palaudusynnytyksesta.fi -peruskurssi. Jatkokurssilla vahvistamme kehoa jo kokonaisvaltaisemmin kohti voimakkaampia harjoituksia.

 

Tämä kurssi on hyvin erilainen kuin monet muut netissä myytävät valmennukset. Tämän ohjelman takana ovat synnytyksestä palautumisen ja keskivartalon vahvistamisen ammattilaiset: äitiys- ja lantionpohjan fysioterapeutit, joilla on vankka kokemus äitiysliikuntaryhmien ohjaamisesta. 

Tämä valmennus opettaa sinulle perusperiaatteet, miten voit edetä harjoittelussa myös kurssin jälkeen. Et jää "verkkokurssikierteeseen" vaan pystyt luottamaan kehoosi ja pian harjoittelemaan samalla intensiteetillä kuin ennen synnytystä.

 

 

Yksi äiti kaipaa vanhan harrastuksen pariin,
toinen haluaa olla aktiivinen äiti taaperoarjessa ja
kolmannen keho kaipaa voimaa työssä jaksamiseen.

 

Oli tavoitteesi mikä tahansa näistä, me tarjoamme sinulle ammattilaisten suunnittelemat harjoitusohjelmat ja opastamme, kuinka edetä.

 

Pelkkä vaunulenkkeily ja lantionpohjan lihasten harjoittelu ei auta keskivartaloa vahvistumaan riittävästi, jotta pääsisit palaamaan raskaampiin liikuntaharrastuksiin ja jaksaisit kivuttomana ja energisenä vauhdikkaassa taaperoarjessa. Kevyiden harjoitteiden ja raskaan liikunnan välissä tulisi olla vaihe, jossa haastetta lisätään nousujohteisesti. Tämä luo tukevan pohjan, jotta et telo itseäsi, kipeytä kehoa treenillä tai heikennä hyvin alkanutta palutumista synnytyksen jälkeen.

 

Monipuolisuus on avain kehitykseen

Tällä verkkokurssilla autamme sinua vahvistamaan vatsalihaksia ja koko keskivartaloa. Etenet harjoittelussa nousujohteisesti kohti omaa tavoitetasoasi. Olet jo tehnyt pohjatyöt syvien lihasten herättelemiseksi ja haluat edetä voimakkaamman harjoittelun pariin. Tämä vaatii monipuolista ja vaihtelevaa kuormitusta keskivartalolle. Verkkokurssin ohjelmoinnissa on huomioitu, että saat riittävän kattavasti erilaisia harjoituksia vahvan keskivartalon rakentamiseen. Kaikessa harjoittelussa huomioidaan syvien lihasten tuki - niitä ei tule unohtaa rankempiin harjoituksiin siirryttäessä!

 

Liikunta-alan ja fysioterapian parhaat puolet

Voit luottaa siihen, että kurssin sisältö pohjautuu tutkittuun tietoon, asiakastyöstä kertyneeseen kokemukseen ja jatkuvaan kouluttautumiseen. Saat parhaat mahdolliset ohjeet keskivartalon vahvistamisen tueksi: liikunta-alan ammattilainen osaa tehdä motivoivia ja innostavia treenejä. Äitiysfysioterapäeutti ymmärtä kokonaisuuden päälle paremmin kuin perus-pt. Tämän kurssin valmentajissa yhdistyvät molemmat puolet. 

 

Opetamme sinua skaalaamaan harjoitteita itse

Kurssin aikana saat valmiin treeniohjelman, mutta samalla opetamme sinua tunnistamaan itse, minkä tasoisiin harjoitteisiin olet valmis ja opit varioimaan tuttuja harjoitteita oman kuntotason mukaan. Saat eri tasoiset harjoitevariaatiot käyttöösi ja tiedät, miten edetä seuraavaksi. Meidän tehtävänämme on antaa sinulle kaikki tarvittavat eväät jatkoa varten ja tehdä itsemme tarpeettomiksi. 

 

Treenejä, jotka tulee tehtyä

Kurssin harjoitteet ovat "täsmäharjoitteita" eli käytät treeniin löytyvän lyhyen ajan mahdollisimman hyödyllisesti ja tehokkaasti. Harjoitukset on suunniteltu tehokkaiksi, jolloin niihin ei mene kauaa aikaa, voit yhdistää ne halutessasi muuhun treeniin eikä niihin tarttuminen ole vaikeaa vauhdikkaassa lapsiarjessa. Lyhyiden treenien ansista, sinun on mahdollista harjoitella riittävän usein, riittävällä kuormituksella ja riittävän monipuolisesti. Näin saat tuloksia ja keskivartalosi vahvistuu pienelläkin panostuksella!

 

 

Voit aloittaa verkkokurssin, kun olet synnytyksen jälkeen tehnyt pohjatyöt syvien lihasten parissa. Saat parhaan hyödyn kurssista siinä vaiheessa, kun lantionpohjan lihakset ovat vahvistuneet sekä vatsalihasten erkauma alkaa olla melkolailla selätetty, ja haluat edetä jo seuraavalle tasolle harjoitteissa. Sopiva aika kurssin aloittamiseen on siis yksilöllinen, mutta kurssi aloitetaan keskimäärin noin 4-12 kuukautta synnytyksestä. Tämä kurssi on myös loistava jatkumo palaudusynnytyksestä.fi -peruskurssille. 

Voit edetä kurssilla omaan tahtiisi riippuen siitä, kuinka paljon pystyt harjoittelemaan. Annamme sinulle selkeät ohjeet siihen mitä, miten ja minkä verran harjoitella, jotta saavutat vahvan ja kestävän keskivartalon. Joskus elämä kuitenkin heittelee ja harjoitteluun tulee ei toivottuja taukoja. Kurssi on käytettävissäsi kokonaisen vuoden ajan ostohetkestä, joten voit aina palata siihen mihin jäit ja jatkaa matkaa.  

Kurssin sisältö

 

Kurssi etenee nousujohteisesti: alkaa introviikolla ja tämän jälkeen jakautuu kuuteen osioon. Sinulle aukeaa viikoittain uusi tehokas treeniohjelma, liikkuvuusharjoitus sekä asiantuntijoiden kirjoittamia artikkeleita ja vinkkejä harjoittelusi tueksi.

 

INTROVIIKKO

Heti kurssin ostettuasi sinulle aukeaa pääsy introviikon materiaaliin eli "checklistiin", josta voit videoiden avulla varmistaa, että olet ymmärtänyt kaikki perusasiat, joiden pohjalle kurssin harjoitteet rakennetaan.

  • Lantionpohjan lihasten tunnistaminen
  • Lantionpohjan lihasten oikeaoppinen supistus
  • Hengityksen merkitys keskivartalon kannalta
  • Vatsalihasten erkauma - perustiedot haltuun
  • Erkauman palautumisen seuranta
  • Aloitustreeni 15min: näiden liikkeiden tulisi tuntua helpoilta ennen jatkokurssin aloittamista

 

Kurssin ostamista seuraavana päivänä sinulle aukeaa useita lyhyitä luentoja, joissa äitiysfysioterapeutit auttavat sinua ymmärtämään kokonaisuuden kannalta, mitä vaaditaan vahvan ja toimivan keskivartalon saamiseen.

Olemme huomioineet myös erilaiset arjen haasteet ja tehneet ohjeita sekä valmiita treeniohjelmia, joista voit valita omaan elämäntilanteeseesi sopivimman sen mukaan, miten paljon sinulla on aikaa ja halua tehdä harjoitteita. Treeniohjelmien avulla saat vaivattomammin ujutettua säännölliset treenihetket arkeesi.

 

 

VARSINAISTEN TREENIEN PARIIN!


Kurssi etenee nousujohteisesti ja jakautuu introviikon jälkeen kuuteen osioon. Sinulle aukeaa joka viikko uusi osio käyttöösi, mutta voit hyvin jäädä myös tekemään edellisiä harjoituksia, jotta rakennat kehon vahvistumiselle tukevan pohjan. Kurssin anti kantaa siis paljon pidemmälle kuin vain kuuden viikon päähän ja hyödyt siitä aktiivisesti osallistuvanakin useita kuukausia! 

 

Jokaisessa kuudessa osiossa saat

⭐️   20 min pituisen vahvistavan treeniin, joiden haastetaso nousee viikoittain. Ensimmäiset kolme viikkoa treenataan oman kehon painolla ilman välineitä. Kurssin keskivaiheella haetaan lisää haastetta vastuskuminauhan kanssa harjoittelusta. Viimeisessä treenissä käytetään kahvakuulaa, jonka voit tarvittaessa korvata myös muulla kotoa löytyvällä painolla. Treenaamme videon välityksellä kanssasi, mutta harjoitteiden tultua tutuksi voit myös seurata kirjallisia/kuvallisia ohjeita. 

⭐️   Napakan liikkuvuusharjoituksen, jolla varmistat että keho pysyy tasapainoisena ja kireydet helpottavat. Tämä edistää keskivartalon optimaalista toimintaa ja pitää kehon vetreänä sekä energisenä. Liikkuvuusharjoitteet ovat kestoltaan noin 8-15min, jotta niiden pariin on helppo pysähtyä arjessa useammin. 

⭐️  Ammattilaisten vinkkejä ja käytännönläheistä tietoa. Nämä teoriaosuudet tukevat keskivartalon optimaalista toimintaa sekä opastavat raskaamman harjoittelun aloittamiseen. Aiheina ovat mm.

    • Lantionpohjan lihasten ylijännitys
    • Virtsankarkailu liikkuessa
    • Tunnottomuus ja kipu seksin aikana 
    • Palautumisen merkitys kehon vahvistumiselle
    • Voimaharjoittelu synnytyksen jälkeen
    • Ravitsemuksen merkitys kehon vahvistumiselle

  ⭐️   Valmiin viikko-ohjelman: Valmiita viikko-ohjelmia on valittavissa kolme erilaista sen mukaan, minkä verran sinulla on aikaa käytettävissäsi.

 

Harjoitusohjelma ja kaikki materiaali on käytössäsi vuoden (12kk) ostohetkestä. Itsestä riippumattomat tauot, kuten lasten sairastelu ja kausiflunssat, eivät siis estä sinua jatkamasta siitä, mihin jäit.

LÄHDE MUKAAN

 

Valmennusmateriaali on käytössäsi vuoden ajan ostohetkestä. Kurssin hinta on 87€.  Saat siis 7,25 eurolla kuukaudessa äitiysfysioterapeuttien suunnitteleman kokonaisuuden, jonka avulla vahvistat keskivartaloa nousujohteisesti!

 

OSTA NYT

Kuinka palata raskaamman liikunnan pariin synnytyksen jälkeen?

Vältä nämä ääripäät!

 

Olet todennäköisesti keskittynyt synnytyksen jälkeen lantionpohjan sekä muiden syvien keskivartalon lihasten harjoitteluun. Et ehkä uskalla harjoittaa suoria vatsalihaksia tai tehdä voimakkaampia harjoituksia, koska mediassa kohtaat jatkuvasti kieltolistoja ja pelottelua erkauman aiheuttamisesta treenillä.

Kun synnytyksestä on kulunut jo jonkin verran aikaa, on harjoittelussa kaksi tyypillistä ääripäätä:

 

“Eihän tässä uskalla treenata vatsalihaksia oikein millään tavalla, ettei vaan tee hallaa”

eli harjoitellaan LIIAN KEVYESTI: Tehdään turhan pitkään kevyehköjä syvien tukilihasten vahvistamiseen keskittyviä harjoitteita eikä uskalleta palata tehokkaamman harjoittelun pariin. Liian kevyet harjoitukset eivät kehitä ja keho kaipaa uutta ärsykettä sekä haastetta.

 

“Synnytyksestä on jo kulunut tämän verran aikaa, kyllähän nyt jo voi”

eli harjoitellaan LIIAN KOVAA: Palataan kertaheitolla kovatehoisiin ja raskaisiin keskivartaloa kuormittaviin treeneihin. Treenit ovat liian voimakkaita, keskivartalon tuki pettää ja liikkeet kuormittavat kehosta aivan muita osia kuin, minne treeni oli tarkoitettu.

 

Näiden kahden välissä on vaiheita, joiden avulla voi edetä nousujohteisesti harjoittelussa. Tällöin keho ehtii vahvistua ja sen hallinta kehittyy. Saat keskivartalosta vahvan ja toimivan, kun maltat valmistaa sitä porras portaalta kohti omaa tavoitetasoasi.

 

Harjoittele nousujohteisesti ja saa tuloksia!

 

Olet todennäköisesti keskittynyt synnytyksen jälkeen lantionpohjan sekä muiden syvien keskivartalon lihasten harjoitteluun. Mahtavaa!

Älä kuitenkaan jää junnaamaan liian kevyisiin harjoitteisiin! MUTTA ennen kuin säntäät kevyistä harjoitteista kertaheitolla raskaamman liikunnan pariin, olethan vahvistanut keskivartaloa myös keskiraskaalla kuormitustasolla?

 

Tässä vaiheet, joiden kautta voit palata järkevästi rankemman liikunnan pariin 👇🏻

 

Vaihe 1: Syvä tuki kuntoon!

Syvien tukilihasten eli lantionpohjan ja syvien vatsa- ja selkälihasten hallintaan tulee ihan alkuun panostaa. Kannattaa keskittyä tähän vaiheeseen huolella, sillä ne luovat pohjan, jonka päälle kaikki muu rakentuu.

Vaihe 2: Hallintaa & voimaa!

Tämän jälkeen aloitetaan kuormittamaan myös pinnallisia lihaksia enemmän. Keskivartalo on niin paljon muutakin kuin suorat vatsalihakset, joista “sixpack” muodostuu. Tässä vaiheessa ei kannata alkaa rykimään vanhaan malliin linkkareita ja lankkupitoja. Tututkin liikkeet aloitetaan niiden kevyemmistä variaatiosta, jolloin hallinta on helpompaa ja harjoittelu siten myös kehittävämpää.

Vaihe 3: Kohti rankempaa liikuntaa!

Edellisten vaiheiden jälkeen rankemman liikunnan pariin palataan hallitusti. Kun keskivartalon hallinta alkaa olla hyvällä mallilla, palataan kohti vanhaa tai uutta tavoitetta nousujohteisesti ja kasvatetaan vastusta viikko viikolta lisää. Ei kannata hypätä suoraan kolmen minuutin lankkupitoihin, kymmenien toistojen vatsarutistuksiin tai napata isoja painoja liikkeisiin. Tällöin tekniikka usein karkaa ja suurin osa harjoittelusta ei kohdennu ollenkaan sinne, minne pitäisi.

Oletko jo päässyt 1. vaiheen yli? Toistat ehkä samoja harjoitteita viikosta toiseen ja keskivartalon kehitys junnaa paikallaan?

Mietitkö, millaista liikuntaa voit tehdä kevyiden harjoitteiden jälkeen ennen selkeästi raskaampaan harjoitteluun siirtymistä? 

Tämän verkkokurssin harjoitteet soveltuvat yllä esiteltyyn 2. vaiheeseen ja opit ohjeidemme avulla siirtymään myös 3. vaiheeseen. Vahvistuakseen keskivartalo tarvitsee riittävän kuormittavaa ja monipuolista harjoittelua riittävän usein. Tämä ei vie arjestasi paljoa aikaa, jos harjoitukset on hyvin suunniteltuja. Tällöin keskivartalon vahvistamiseen riittää jo 15-20 minuutin harjoitus 2-3 kertaa viikossa. Verkkokurssilla saat valmiin, nousujohteisesti etenevän, ammattilaisten tekemän treeniohjelman.

Voiko erkauma palata?

 

Meiltä kysytään monesti, voivatko vatsalihasten erkauma tai lantionpohjan ongelmat palata, kun synnytyksestä on jo kulunut jonkin aikaa. Onko mahdollista aiheuttaa ne itselleen uudelleen liikkumalla väärin?

Moni jää jumiin liian kevyisiin harjoitteisiin ja venulenkkeihin, ettei vaan oma erkauma palaisi takaisin ja koko kova työ kuntoutuksen kanssa mene hukkaan. Harjoittelu junnaa paikallaan ja kehitystä ei tapahdu. Liikunnasta ei saa enää toivottua energiaa ja vahvaa oloa, vaan harjoitteet tuntuvat tylsiltä ja kevyiltä.

Erkauma ei missään nimessä ole este liikkua. Paljon isompia ongelmia saavutamme sillä, jos lopetamme liikkumisen kokonaan. Vatsalihasten välinen jännesauma tarvitsee liikettä vahvistuakseen. Se tarvitsee liikettä riittävän usein ja sopivan kuormittavasti.

On totta, että liian kovalla ja kuormittavalla harjoittelulla voit kyllä saada vatsalihasten erkauman aikaiseksi tai sen palaamaan takaisin vanhoihin mittoihin. Ja vaikket erkaumaa saisikaan aikaiseksi, treenit ovat liian voimakkaita: keskivartalon tuki pettää ja liikkeet kuormittavat kehosta aivan muita osia kuin, minne treeni oli tarkoitettu.

 

Erkauma tai sen pelko ei kuitenkaan missään nimessä saisi olla liikkumisen esteenä. Paljon isompia ongelmia saavutamme sillä, jos lopetamme liikkumisen kokonaan.

Joitakin harjoitteita on kuitenkin hyvä muokata, jos vatsalihasten erkauma ei ole vielä päässyt palautumaan ja vahvistumaan kunnolla. Tällaisia ovat tyypillisesti sellaiset harjoitteet, joissa vatsaontelon paine nousee voimakkaasti.

  • Kevyemmistä harjoitteista raskaampiin siirtyessä vatsaontelon paine liikkeissä nousee usein aimo harppauksella. Siksi harjoitteiden kuormittavuutta tulisi lisätä asteittain.
  • Tuliko ylilyönti ja treeni olikin liian kuormittava? Positiivista on, että keskivartalo ei todellakaan mene rikki siitä, jos kokeilet jotakin lajia tai treeniä. Kokeilemalla löytää omat rajat ja omaan palautumisen tilanteeseen sopivan kuormitustason.

Kun haluat siirtyä kevyistä harjoitteista kohti rankempaa treeniä järkevästi, vältä suuria harppauksia kerralla. Verkkovalmennuksemme on luotu vastaamaan nimenomaan tätä tarvetta. Sinun ei tarvitse jäädä yksin pohtimaan, miten edetä harjoittelussa, vaan saat meiltä valmiit treeniohjelmat. Lisäksi opit tärkeimmät pointit raskaamman liikunnan aloittamisessa ja osaat skaalata omaa harjoitteluasi.

 

Vauva kasvaa taaperoksi 
- mistä löytää aikaa liikunnalle?

 

Sanotaan, että kaikki helpottaa vauvavuoden jälkeen. Totuus on kuitenkin, että arjen haasteet muuttavat vain muotoaan. Kun mahdollisesti samaan aikaan olet palaamassa äitiyslomalta työelämään, arjen rytmitys muuttuu täysin. Nyt täytyy töiden lisäksi ehtiä pyörittää kotityöt ja olla läsnä lapselle. Huomaat illalla selkää särkevän, keho tuntuu jumiselta ja olo ryhdittömältä.

Tiedät, että keskivartaloa olisi hyvä vahvistaa, mutta et saa treenejä tehdyksi. Tuntuu siltä, että vatsalihasharjoitteet jäävät toistuvasti tekemättä ja kotityöt sekä arjen pyöritys vie kaiken ajan. Missä vaiheessa itselle oikein löytyy aikaa omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen? 

Samalla kaipaat jo omaa treeniaikaa tehokkaampien harjoitusten parissa, joista saat energisen ja vahvan olon. Haluat purkaa lapsiarjen ja työelämän paineita hikoillen. Tässä kohtaa kaipuu omaa ihannetta vastaavasta ulkonäöstä kaivelee takaraivossa, vaikka tiedät, ettei synnytyksestä palautuminen ole kilpajuoksua.

 

Miten ihmeessä näissä ruuhkavuosissa löytää aikaa ja energiaa treenaamiselle ja omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen?

✔️ Päätä, että haluat panostaa itseesi yhden tunnin verran viikossa. Tämä on noin 1% hereilläoloajastasi viikon aikana. Kuulostaa teoriassa helpolta, mutta vaatii valmistelua.

✔️ Pätki tuo tunnin treeni lyhyempiin osiin, jotta niille löytyy helpommin aikaa eikä niitä varten tarvitse tehdä valtavia valmisteluita. Treenaa esimerkiksi kolmesti viikossa, 20 minuuttia kerrallaan. Tällöin treenit eivät ole arkeesi liian kuormittavia ja tuovat sinulle lisää energiaa sen sijaan, että olisit niiden jälkeen vain aina väsyneempi.

✔️ Harjoituksille on luotava rutiini, jotta ne tulevat tehdyksi. On hetkiä, jolloin ei vain huvita aloittaa. Joskus on ihan ok tehdä myös sitä, mitä ei huvita. Kun siitä huolimatta teet lyhyen treenin, on olo kuin voittajalla.

 

Tällä verkkokurssilla olemme siloitelleet sinulle tien. Sinun tarvitsee vain päättää, että lähdet mukaan ja sitoutua muutaman viikon ajan tekemään treenit valmista ohjelmaa seuraten. Valmiita viikko-ohjelmia on valittavissa kolme erilaista sen mukaan, minkä verran sinulla on aikaa käytettävissäsi.

 

Meilläkin on molemmilla kotona taaperoikäisiä lapsia ja oman ajan löytäminen arjen keskellä on tuttu haaste. Kantapään kautta olemme oppineet raivaamaan tilaa itselle ja harjoituksille pyykkivuorien ja muiden arjen pakollisten töiden rinnalla. 

Kun edes pari kertaa viikossa on järjestänyt pienen hetken aikaa itselleen, on se palkinnut monin kerroin. On uskomaton tunne, kun oma keskivartalo ja koko keho alkaa taas tuntua vahvemmalta ja jaksaminen töissä, harrastuksissa ja lapsen kanssa touhuillessa paranee. 

Tästä huolimatta mekin ollaan lukuisia kertoja löydetty itsemme iltamyöhään viikkaamassa pyykkejä, vaikka suunnitelmana oli tehdä oma treeni viimeistään lasten mentyä nukkumaan. Tässä hetkessä on hyvä pysähtyä ja muistaa, ettei harjoittelun tarvitse siihen tyssätä. Seuraavana päivänä siis jumppamatto valmiiksi odottamaan seuraavaa mahdollista hetkeä.

Haluamme todella auttaa muita äitejä löytämään tämän saman tunteen ja tunnistamaan, kuinka tärkeää on huolehtia myös itsestään ❤️

Olet treeniaikasi ansainnut! Muista, ettei treenejä loppupeleissä tehdä paineesta, että “niin kuuluu tehdä” vaan siksi, että olet kaiken sen hyvinvoinnin, kivuttomuuden ja lisäenergian arvoinen!

Lisää tehoja liikuntaan järkevästi
- lähde mukaan verkkovalmennukseemme! 

 

❌ Ei rykivää rääkkiä tai huonolla tekniikalla hosumista

❌ Ei kyllästymiseen saakka kevyitä harjoitteita, jotka eivät enää kehitä

✔️ Sen sijaan järkevää ja monipuolista treeniä, jonka kautta pääset siirtymään turvallisesti raskaampaan treeniin

 

📚 Olemme äitiysfysioterapeutteja, valmentajia ja äitiysliikunnan ammattilaisia. Voit luottaa siihen, että kurssin sisältö pohjautuu tutkittuun tietoon, asiakastyöstä kertyneeseen kokemukseen ja jatkuvaan kouluttautumiseen. Saat parhaat mahdolliset ohjeet vahvan ja kestävän keskivartalon rakentamisen tueksi.

📅 Voit aloittaa verkkokurssin siinä vaiheessa, kun olet vahvistanut lantionpohjan lihaksia  ja tehnyt kevyitä vatsalihasharjoitteita jo jonkin aikaa (ja synnytyksestä on kulunut vähintään kolme kuukautta). Kurssilla on eri tasoisia variaatiota liikkeistä ja opetamme sinua valitsemaan itsellesi sopivan version.

⏱️ Keskivartalon vahvistaminen ei vie arjestasi paljoa aikaa, kun harjoitukset ovat hyvin suunniteltuja. Tällöin keskivartalon vahvistamiseen riittää jo 20 minuutin harjoitus 2-3 kertaa viikossa. Valmiista viikko-ohjelmista voit valita omaan elämäntilanteeseesi sopivimman sen mukaan, miten paljon sinulla on aikaa ja halua tehdä harjoitteita. Treeniohjelmien avulla saat vaivattomammin ujutettua säännölliset treenihetket arkeesi.

↗️ Kurssi etenee nousujohteisesti: alkaa introviikolla ja tämän jälkeen jakautuu kuuteen osioon. Sinulle aukeaa viikoittain uusi tehokas treeniohjelma, liikkuvuusharjoitus sekä asiantuntijoiden kirjoittamia artikkeleita ja käytännöllisiä vinkkejä harjoittelusi tueksi. Voit edetä omaan tahtiisi ja kurssin anti kantaa paljon pidemmälle kuin vain kuuden viikon päähän ja hyödyt siitä aktiivisesti osallistuvanakin useita kuukausia!

🤸 Treenaamme videoilla kanssasi ja opastamme sinua tarkasti tekniikoiden kanssa. Kun liikkeet tulevat videon myötä tutuksi, voit myös halutessasi treenata kuvallisten/kirjallisten ohjeiden avulla. Olemme tukenasi läpi kurssin ja voit kysyä meiltä neuvoja kurssialustalla tai sähköpostitse! Kurssi ja tukemme on käytettävissäsi kokonaisen vuoden ajan ostohetkestä.

LÄHDE MUKAAN

 

Kurssin hinta on 87€. Valmennusmateriaali on käytössäsi vuoden ajan ostohetkestä. 
Saat siis 7,25 eurolla kuukaudessa (eli yhden kahvin ja sämpylän hinnalla) äitiysfysioterapeuttien suunnitteleman kokonaisuuden, jonka avulla vahvistat keskivartaloa nousujohteisesti!
 

Tähän kurssiin on tiivistetty ammattitaitomme ja olemme luoneet sen täydestä sydämestämme. Olemme tukenasi kurssin aikana, jos sinulle tulee mieleen jotain kysyttävää!

 

LÄHDE MUKAAN

Kun ostat tämän verkkokurssin

 

✔️   Saat äitiysfysioterapeuttien laatiman ohjelman, joka huomioi kehon keskivartalon vahvistamisen kokonaisvaltaisesti. Voit luottaa meihin, eikä sinun tarvitse enää pelätä, tekeekö jokin liike hallaa palautumiselle.

✔️ Nousujohteisen ohjelman avulla harjoittelusi on samaan aikaan sekä turvallista että tuottaa tuloksia. Ohjeidemme avulla osaat itse valita sinulle sopivan tasoiset harjoitteet myös jatkossa. 

✔️   Saat 14 erilaista treeniä, jotka vahvistavat syviä lihaksia, kehittävät keskivartaloa monipuolisesti (synnytyksestä palautuminen huomioiden) sekä lisäävät liikkuvuutta. Sen lisäksi saat jokaisessa osiossa tietoa ja konkreettisia ohjeita. 

✔️   Voit valita itsellesi sopivan treeniohjelman kolmesta eri vaihtoehdosta. Voit siis treenata oman tilanteesi mukaan 20 minuuttia kerrallaan 2-6 kertaa viikossa. Ohjelman sisältö on eri kaikissa kuudessa kurssin osiossa.

✔️   Sinulle ei tule tietoähky. Saat paljon hyödyllistä tietoa ja konkreettisia ohjeita jatkoa varten. Uudet harjoitteet ja vinkit on ripoteltu helposti omaksuttaviin ja sopivan lyhyisiin pätkiin. 

Sinulle aukeaa joka viikko uusi osio käyttöösi, mutta voit hyvin jäädä myös tekemään edellisiä harjoituksia, jotta rakennat keskivartalon vahvistumiselle tukevan pohjan. Kurssin anti kantaa paljon pidemmälle kuin vain kuuden viikon päähän ja hyödyt siitä aktiivisesti osallistuvanakin useita kuukausia!

Verkkokurssin hinta vastaa yhtä käyntiä äitiysfysioterapeutin vastaanotolla.

Yhdellä tapaamisella tiedon ja tutkimisen määrä on hyvin rajallinen. Verkkokurssin avulla voimme kuitenkin tarjota sinulle huomattavasti enemmän: saat runsaasti keskivartaloa vahvistavia ja kuntoutavia liikkeitä, ohjelmoinnin sekä paljon tietoa raskaamman liikunnan pariin palaamisesta.

 

Verkkokurssimme sisältö vastaa noin kuutta yksilötapaamista äitiysfysioterapeutin tai personal trainerin kanssa. Näistä tulisi hintaa noin 480€. 

 

Tämän kurssin hinta on vain 87€! Yhden kahvin ja sämpylän hinnalla kuukaudessa (7,25 €/kk) saat siis ammattilaisten ohjaamat harjoitteet, valmiit ohjelmat ja laajasti hyödyllistä tietoa vuodeksi käyttöösi!

 

OSTA TÄSTÄ

Usein kysytyt kysymykset

 

 

Valmentajasi kurssilla

 

 

 

Annakaisa Hinkkanen

Äitiys- ja lantionpohjan fysioterapeutti, Jyväskylä


Teen vastaanottotyötä fysioterapeuttina, ohjaan äitisliikuntaryhmiä, valmennan raskaana olevia ja synnyttäneitä naisia sekä ohjaan useampia onlinekursseja, workshoppeja ja koulutuksia samalle kohderyhmälle.

Olen vuosien varrella kouluttautunut tiivisti aiheen ympärillä. Rakastan kehittää omaa osaamistani ja ennen kaikkea jakaa sitä myös muille. Ajattelen, että jokaisella naisella on oikeus ymmärtää paremmin omaa kehoa, saada keinoja oman hyvinvoinnin ylläpitämiseen ja kehittämiseen sekä löytää energiaa arkeen!

Tuotan sisältöä myös @fysioannakaisa Instagram -tilin takana, jonne kurkkaamalla pääset lähemmäs arkeani ja kokemuksiani vauva-arjessa sekä äitiysfysioterapeuttina.

Tuuli Luhtalampi

Äitiys- ja lantionpohjan fysioterapeutti, Espoo

 

Olen koulutukseltani äitiys- ja lantionpohjan fysioterapeutti, ryhmäliikunnan ohjaaja sekä hyvinvointivalmentaja. Yrittäjänä olen ollut jo kymmenen vuotta ja luomukseni Liikuntastudio Luhtavilla sekä FysioLuhtavilla pitävät huolen siitä, että sammaloitumaan ei pääse. 

Haluan auttaa naisia voimaan hyvin ja olla tukena niin pissan lirahtaessa, vauvamahan haastaessa ryhtiä kuin kehon hakiessa uomaansa synnytyksen jälkeen.

Ihmiskeho on mielestäni kiehtova ja uskomaton! Eikä vähiten silloin, kun se mukautuu uuden elämän luomiseen! Rakastan kuntoutuksessa kokonaisvaltaista otetta, joka huomioi niin henkisen puolen kuin arjen luomat raamit voimavaroihin.

Palautteita kurssista

Odotin kurssilta selkeitä ohjeita, mitä tehdä ja miten edetä. Oma treeni oli tuntunut jumiutuneen jonnekin alun tuntumaan. Kurssi tarjosi minulle erinomaisesti vinkkejä ja ideoita konkreettisten ohjeiden lisäksi.

- Susanna

Kaipasin vinkkejä ja opastusta haastavampiin liikkeisiin ja uskallusta edetä vaativampiin juttuihin. Tätä todella sain ja oli mahtavaa, miten monipuolisia treenejä oli ja taso nousi joka viikko.

Selkeät videot, jotka oli riittävän lyhyitä, että ehti tehdä vauvan kera. Asiantuntevat valmentajat, jotka olivat tsemppaavia ja hymyileviä. Treenien haastavuus oli hyvä, jopa yllättävän tehokasta!

- Jenni

Asteittaista etenemistä kohti "tavallisempaa" treeniä, turvallisesti, sekä erityisesti muistutusta säännöllisyyteen palautumisen tukemisessa - tässä toimi erinomaisesti. Kiitos!

Halusin löytää verkkokurssin palautumisen tueksi. Asiantunteva ja koulutettu ohjaajien tausta vaikutti paljon valintaan.

- Katariina

Odotin treeneiltä tuntuvia, mutta turvallisia harjoituksia ja niitä sain. Kävin esikoiseni jälkeen varsin laadukkaassa synnytyksen jälkeisessä ohjatussa liikunnassa ja sain silti kurssilta paljon uutta.

Parasta kurssissa:

  • lempeä ”tee mitä pystyt” -asenne
  • reipas kannustaminen kokeilemaan
  • liikkeet oli skaalattu riittävän laajasti. Oli tosi helppoja variaatioita sekä itselleni aivan liian raskaita. Oli helppo kokeilla rankempaa versiota ja vaihtaa takaisin helpompaan.
  • liikkeiden läpikäynti oli selkeää ja opetus laadukasta
  • liikkuvuusvideot ja palautumisen korostaminen tekivät ainakin tälle suoristuskeskeiselle äidille todella hyvää

- Hilkka

LUE LISÄÄ KOKEMUKSIA

Sinuun itseesi panostaminen vie koko perheen hyvinvointia eteenpäin. Kun äiti voi hyvin, muukin perhe voi paremmin.

 

 

Vahvista keskivartaloa ja pidä olo energisempänä oikein suhteutetun harjoittelun avulla. Treenit vievät sinulta vain 20min kerrallaan.

Kun vahvistat kehoasi, pärjäät kivuttomampana ja energisempänä arjessa. Kun vielä säilytät rentouden tekemisessä, saat myös kaiken hyödyn harjoitteiden positiivisista vaikutuksista mielialaan ja jaksamiseen.

 

TULE MUKAAN

Miksi valita tämä kurssi?

 

  • Harjoittele äitiysfysioterapeuttien kanssa lähtemättä kotoasi silloin, kun sinulle sopii

  • Maksimoi ajankäytön hyödyt: lyhyet täsmäharjoitteet kehittävät eivätkö vie liikaa aikaa arjesta

  • Vahvista keskivartaloa nousujohteisella ja monipuolisella harjoitusohjelmalla

  • Eliminoi epävarmuus: meidän ohjauksessamme voit treenata huolehtimatta siitä, ovatko liikkeet varmasti turvallisia

  • Sano hyvästit kehon isoimmille kolotuksille ja ryhdittömyydelle

  • Saat lisäenergiaa arkeesi, kun pystyt lisäämään omat treenihetkesi helposti viikkoosi

 

Lisää tehoja liikuntaan järkevästi 💪

 

❌ Ei rykivää rääkkiä tai huonolla tekniikalla hosumista

❌ Ei kyllästymiseen saakka kevyitä harjoitteita, jotka eivät enää kehitä

✔️ Sen sijaan järkevää ja monipuolista treeniä, jonka kautta pääset siirtymään turvallisesti raskaampaan treeniin

 

📚 Olemme äitiysfysioterapeutteja, valmentajia ja äitiysliikunnan ammattilaisia. Voit luottaa siihen, että kurssin sisältö pohjautuu tutkittuun tietoon, asiakastyöstä kertyneeseen kokemukseen ja jatkuvaan kouluttautumiseen. Saat parhaat mahdolliset ohjeet vahvan ja kestävän keskivartalon rakentamisen tueksi.

📅 Voit aloittaa verkkokurssin siinä vaiheessa, kun olet vahvistanut lantionpohjan lihaksia  ja tehnyt kevyitä vatsalihasharjoitteita ja synnytyksestä on kulunut vähintään kolme kuukautta. Kurssilla on eri tasoisia variaatiota liikkeistä ja opetamme sinua valitsemaan itsellesi sopivan version.

⏱️ Keskivartalon vahvistaminen ei vie arjestasi paljoa aikaa, kun harjoitukset ovat hyvin suunniteltuja. Tällöin keskivartalon vahvistamiseen riittää jo 20 minuutin harjoitus 2-3 kertaa viikossa. Valmiista viikko-ohjelmista voit valita omaan elämäntilanteeseesi sopivimman sen mukaan, miten paljon sinulla on aikaa ja halua tehdä harjoitteita. Treeniohjelmien avulla saat vaivattomammin ujutettua säännölliset treenihetket arkeesi.

↗️ Kurssi etenee nousujohteisesti: alkaa introviikolla ja tämän jälkeen jakautuu kuuteen osioon. Sinulle aukeaa viikoittain uusi tehokas treeniohjelma, liikkuvuusharjoitus sekä asiantuntijoiden kirjoittamia artikkeleita ja käytännöllisiä vinkkejä harjoittelusi tueksi. Voit edetä omaan tahtiisi ja kurssin anti kantaa paljon pidemmälle kuin vain kuuden viikon päähän ja hyödyt siitä aktiivisesti osallistuvanakin useita kuukausia!

🤸 Treenaamme videoilla kanssasi ja opastamme sinua tarkasti tekniikoiden kanssa. Kun liikkeet tulevat videon myötä tutuksi, voit myös halutessasi treenata kuvallisten/kirjallisten ohjeiden avulla. Olemme tukenasi läpi kurssin ja voit kysyä meiltä neuvoja kurssialustalla tai sähköpostitse! Kurssi ja tukemme on käytettävissäsi kokonaisen vuoden ajan ostohetkestä.

Verkkokurssin hinta vastaa yhtä käyntiä äitiysfysioterapeutin vastaanotolla. Yhdellä tapaamisella tiedon ja tutkimisen määrä on hyvin rajallinen. Verkkokurssin avulla voimme kuitenkin tarjota sinulle huomattavasti enemmän: saat runsaasti keskivartaloa vahvistavia ja kuntoutavia liikkeitä, ohjelmoinnin sekä paljon tietoa raskaamman liikunnan pariin palaamisesta.

Verkkokurssimme sisältö vastaa noin kuutta yksilötapaamista äitiysfysioterapeutin tai personal trainerin kanssa. Näistä tulisi hintaa noin 480€.

Tämän kurssin hinta kurssin julkaisutarjouksena vain 67€ (norm. 87€)! Noin yhden kahvilasämpylän hinnalla kuukaudessa (5,60 €/kk) saat siis ammattilaisten ohjaamat harjoitteet, valmiit ohjelmat ja laajasti hyöydllistä tietoa vuodeksi käyttöösi!

 

Kurssin sisältö sinulle on niin paljon enemmän kuin vain tarkasti suunnitellut ja ohjelmoidut treenit. Treenaamme kanssasi etänä ja ohjaamme yksityiskohtaisesti sinulle sopivien harjoitteiden valinnassa. Treenaamme videoilla kanssasi ja opastamme sinua tarkasti tekniikoiden kanssa. Kun liikkeet tulevat videon myötä tutuksi, voit myös halutessasi treenata kuvallisten/kirjallisten ohjeiden avulla.

Olemme tukenasi läpi kurssin ja voit kysyä meiltä neuvoja kurssialustalla tai sähköpostitse! Kurssi ja tukemme on käytettävissäsi kokonaisen vuoden ajan ostohetkestä.

LÄHDE MUKAAN

 

Tämä kurssi antaa sinulle avaimet raskaampien harjoitteiden pariin siirtymiseen. Saat tehokkaat ja helposti arjessa toteutettavat, äitiysfysioterapeuttien luomat harjoitteet, ohjeet sekä tuen. 

Valmennusmateriaali on käytössäsi vuoden ajan ostohetkestä. Kurssin hinta on 87€. Saat siis 7,25 eurolla kuukaudessa (eli yhden kahvin ja sämpylän hinnalla) äitiysfysioterapeuttien suunnitteleman kokonaisuuden, jonka avulla vahvistat keskivartaloa nousujohteisesti!

LÄHDE MUKAAN

 

Maksu onnistuu turvallisesti luottokortilla, jolloin saat välittömästi pääsyn kurssialustalle ja pääset aloittamaan vaikka heti!

 

Luot itsellesi käyttäjätunnuksen ja salasanan maksun jälkeen ja saat vahvistuksen sähköpostiisi. Pääset valmennusmateriaalin pariin heti tilattuasi kurssin. Kurssi on käytössäsi vuoden ajan ostopäivästä.

 

Voit myös halutessasi maksaa erilaisilla liikuntaeduilla! Meillä käyvät kaikki yleisimmät liikuntaedut, mm. Smartum, ePassi, Edenred ja EazyBreak.

Tässä ohjeet liikuntaedulla maksamiseen:

    • Käy tekemässä maksu liikuntaedun omien sivujen tai sovelluksen kautta. Löydät meidät palveluntarjoajien valikosta nimellä ”Luhtavilla Oy” tai "Liikuntastudio Luhtavilla".
    • Toimita meille sähköpostilla osoitteeseen [email protected] kuitti, tieto maksupäivästä TAI vahvistuskoodi maksusta.
    • Jos haluat maksaa osan vielä muulla tavalla, lähetämme sinulle loppuosasta maksulinkin. Maksutapoina ovat tilisiirto, maksukortit ja lompakkopalvelut.
      Maksun kirjautumisen jälkeen lisäämme sinut manuaalisesti kurssialustalle.

Ennen maksua, käy lukemassa rekisteri- ja tietosuojaselosteemme sekä palvelun tilaus- ja toimitusehdot.

Voit myös laittaa meille sähköpostia osoitteeseen [email protected] niin autamme sinua mielellämme kaikissa kysymyksissä.

 

Jos haluat maksaa verkkopankista, laita meille sähköpostia osoitteeseen [email protected] niin lähetämme sinulle maksulinkin. Maksutapoina ovat tilisiirto, maksukortit ja lompakkopalvelut. Näillä tavoilla maksettaessa on 1-2 arkipäivän viive ennen kuin saat kurssitunnukset sähköpostiisi.

OSTA TÄSTÄ